Just kerkesin instagramissa kehuskella, kuinka Ellin kanssa kaikki on nykyään niin helppoa. Uhma tuli ja meni. Olin niin tyytyväinen.
No viime viikko meillä olikin sitten paluu tähän, että mikään ei ole hyvin. Päiväkotiin lähdetään tapellen ja huudetaan, ettei haluta mennä sinne.
Oli niin ihana viedä Elliä päiväkotiin kun hän meni sinne innoissaan ja sai kavereita joiden kanssa tykkäsi leikkiä.
Nyt viikon verran päiväkoti on takunnut pahasti; sen lisäksi, että aamulla Elli jää sinne huutaen, on hän nyt kuulemma lähinnä hakeutunut omiin oloihinsa päiväkodissa, eikä niinkään leikkinyt kavereiden kanssa.
Muutamana päivänä ollaan saatu pussillinen keppejä kotiinviemisiksi, kun Elli on niitä päiväkodin pihasta kerännyt ja huutaen vaatinut saada viedä ne kotiin. No hän on ilmeisesti päättänyt siivota päiväkodin pihan kepeistä. Tässä on vaan se huono puoli, että meidän rappusilla alkaa olla jo melkoinen keppikokoelma ja en uskalla heittää niitä ihan heti pois😬
Viime päivinä Elli on muutenkin kotona ollut jotenkin herkillä; suuttuu ihan pienimmästäkin asiasta ja pahoittaa mielensä tosi tosi helposti.
Vähän ollaan oltu ihmeissämme, mistä tämä taas johtuu. Kun kysymme Elliltä, miksei hän halua olla päiväkodissa, hän sanoo, että hänellä on koti-ikävä. Päiväkodista veikattiin, että tämä johtuisi vielä siitä, että olen Eemelin kanssa kotona, ja tämä harmittaa Elliä.
Ja näin itsekin veikkasin. Jotenkin vaan tämä vaihe tuntuu tuon tyynen ja rauhallisen vaiheen jäljiltä tosi rankalta ja oma jaksaminen on ollut taas koetuksella. Mehän käytiin tämä vaihe jo kertaalleen läpi. Vaikka kyllähän se tiedossa on, että lasten kanssa tulee koko ajan uusia vaiheita, joten ei saisi ikinä yllättyä mistään😅
Jotenkin haluaisin, että Ellin kanssa pystyisi puhumaan, mikä häntä harmittaa ja välillä pystyykin. Mutta välillä hän juttelee ihan mitä sattuu ja on vaikea saada selkoa, mikä jutuista on totta ja mikä ei.
Yhtenä päivänä kun Ellillä oli ollut paha mieli päiväkodissa ja kysyin, mistä tämä johtuu, niin hän kertoi, että häntä oli harmittanut kun ei ollut paksuilla toppahanskoilla saanut kerättyä keppejä😅 Eli harmituksen aiheet eivät todellakaan ole isot, mutta Ellin reaktiot kyllä.
Ja joka päivä ajattelen, että nyt suhtaudun rauhallisesti, tuli mitä tuli. Mutta jotenkin on tosi vaikea kestää sitä kitinää ja lopulta kotona on tosi kireä tunnelma välillä. Olen kuitenkin huomannut, että tässä ei toimi, uhkailu, kiristys eikä lahjonta. Vaan läheisyys. Sitä Elli nyt selvästi kaipaa. Kun kiukku iskee, laantuu se paljon helpommin jos Ellin ottaa syliin ja juttelee hetken rauhallisesti kun jos itse hermostuu niin se ei muuta kun pahenna tilannetta. Tämä ei kuitenkaan ole ihan helppoa. Olen itsekin aika herkästi hermostuva luonteeltani ja välillä tuntuu, etten siedä yhtään kitinää vaan alan heti itsekin hermostua kun Elli aloittaa nurinansa.
Aina pitäisi muistuttaa itseään, ettei pieni lapsi pahuuttaan kiukuttele ja huuda vaan hän koittaa tällä jotain kertoa. Välillä se vaan tuntuu niin hirveän raskaalta, kun juuri kun on saanut vauvan nukkumaan, niin saa alkaa setvimään Ellin kanssa jotain kohtausta.
Joten ole kiltti, mikä uhma tai mustasukkaisuusvaihe oletkin, niin poistu pian ja anna meidän palata taas hiukan rauhallisempaan arkeen. 🙈🤎
Onneksi mummi lupasi ottaa joku päivä Eemeliä hoitoon niin saamme tehdä Ellin kanssa jotain kolmestaan, sitä hän varmasti tarvitsee välillä 🤎
Mites muilla uhmaikäisten vanhemmilla; osaatko suhtautua järkevästi kiukkukohtauksiin vai sorrutko itse välillä samanlaiseen kiukkuamiseen?🤔🤍
🤎Eeva
Maalaistalon lapset 